Käytännössä tämä on huomattavissa muun muassa solujen erilaistumisessa. Kantasolut ovat soluja, jotka pystyvät erikoistumaan miksi tahansa solutyypiksi. Solujen erikoistuminen riippuu kuitenkin ympäristöstä: samat geenit sisältävä solu erikoistuu joko lihas-, luu- tai rustosoluksi riippuen siitä, millaiseen soluviljely-ympäristöön se asetetaan. Solun kohtalo siis riippuu ympäristöstä, ei geeneistä (B. Lipton 2015). On huomattavaa, että epigeneettisten tekijöiden vaikutuksesta sama geeni pystyy tuottamaan jopa yli 2000 erilaista proteiinivariaatiota (B. Lipton 2015, p. 45).

Epigeneettiset tekijät vaikuttavat monien sairauksien, kuten syövän, sydän- ja verisuonitautien sekä diabeteksen syntyyn (B. Lipton 2015, p. 48). Vain harvat sairaudet ovat puhtaasti geenien aiheuttamia ja ympäristö on tärkeässä osassa sairauksien synnyssä epigeneettisten mekanismien kautta. On esimerkiksi huomattavaa, että yleisimpien syöpien sekä sydän- ja verisuonitautien esiintyvyys vaihtelee populaatioiden välillä 5-100 kertaisesti. Kuitenkin, kun ihmiset muuttavat matalan riskin maasta korkean riskin maahan heidän riskinsä kyseisiin sairauksiin melkein aina muuttuu siten, että se on sama kuin paikallisella populaatiolla (W. Willett 2002). On myös huomattavaa, että vaikka tiede on onnistunut löytämään rintasyöpägeenit BRCA1 ja BRCA2, niin silti 95 %:in rintasyöpätapauksista liittyy epigeneettisiä muutoksia, milloin sairaus siis johtuu ympäristötekijöistä, ei geeneistä (B. Lipton 2015, p. 48).

Epigenetiikassa vaikuttavat tietysti erilaiset fyysiset tekijät, kuten ravinto, kemikaalit ja säteily. Usein unohdamme, että kehomme biologiseen ympäristöön vaikuttavat suuresti myös tunteet. Kehosi fysiologia on täysin erilainen, jos olet todella vihainen tai todella iloinen. Tunteisiin liittyy aina kehon kemiallisen tilan muutoksia.

Kehomme ympäristö on jokaisen sitä asuttavan solun ympäristö. Täten muutokset kehomme tilassa vaikuttavat solujemme toimintaan epigeneettisten mekanismien kautta.

Tunteet ovat opittuja reaktioita ympäristötekijöihin. Kehon kemiallinen tila saattaa siis riippua ulkoisista tekijöistä, jotka laukaisevat meissä tietyt tunteet. Tässä välissä ajattelulla ja uskomuksilla on tärkeä rooli. Itse ulkoinen tapahtuma ei aiheuta mitään tunnetta. Tapahtuman tulkinta aivoissa aiheuttaa siihen liittyvän tunteen.

Esimerkki: Olet ollut illalla juhlissa ja ottanut muutaman lasillisen, mutta arvelet kykeneväsi ajamaan kotiin. Matkalla huomaat sinisen valon välkkyvän taustapeilistäsi. Miten reagoit tähän siniseen valoon? Todennäköisesti kehosi joutuu stressitilaan. Mikä aiheutti tämän stressitilan? Sininen valoko? Reagoitko aina näin siniseen valoon? Todennäköisesti et reagoisi välkkyvään siniseen jouluvaloon näin. Sinun tulkintasi tilanteesta (”olen ehkä hieman humalassa, enkä halua poliisin pysäyttävän minua”) aiheutti tämän fysiologisen stressireaktion.

Siis se, miten tulkitset jonkin aistihavainnon tai tapahtuman – hyvänä, pahana tai neutraalina – vaikuttaa siihen, millainen tunne tapahtumaan liittyy. Täten itse asiassa ajatukset ja uskomukset liittyvät siihen, millaiseen kemialliseen tilaan keho joutuu. Ihmisen päänsisäisellä ympäristöllä on siis suuri merkitys koko kehon fysiologiaan.